Tietoa yhdistyksestä

 

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Leppävaaran yhdistys ry koostuu joukosta aktiivisia lapsiperheitä, jotka ovat asettuneet asumaan eri puolille niin sanottua suur-Leppävaaran aluetta. Meitä voi tavata vaikkapa Kilossa, Lintuvaarassa, Lintumetsässä, Painiityssä, Mäkkylässä, Pohjois-tai Etelä-Leppävaarassa, Säterissä, Friisinmäessä, Perkkaalla, Vermonniityssä tai Vermossa.  Vuosi 2020 on yhdistyksen 34. toimintavuosi.

Järjestämme yhdistyksemme nimissä erilaisia harrastekerhoja lapsille ja heidän vanhemmilleen ikään ja varallisuuteen katsomatta. Perhekahvilamme Leppävaarassa, Sellon kirjaston Lastenmaassa, on kerran viikossa ja avoin kaikille perheille. Lapsille on tarjolla leluja ja leikkiseuraa samalla kun aikuiset voivat jutella kahvikupin äärellä.  Mukaan Leppävaaran perhekahvilaan voi tulla milloin vain!

Toiminnassamme pyrimme siihen, että kaikille kiinnostuneille olisi tarjolla jotakin mukavaa ja iloista puuhaa lasten kanssa.  Haluamme edistää Leppävaaran alueen lapsiperheiden välistä kanssakäymistä ja yhteistyötä järjestämällä lisäksi alueellamme erilaisia tapahtumia, kuten kirpputoreja tai juhlia, sekä osallistumalla mahdollisimman paljon alueen muuhun toimintaan.

Vuonna 2019 yhdistykseemme kuuluin noin 330 jäsentä, joista lapsia oli 70. Aktiivisia ja innostuneita toimijoita heistä on vajaa kaksikymmentä. Yhdistyksen hallituksessa istuu tällä hetkellä 9 henkilöä.

Toimintamme lähtökohtana on MLL:n arvojen lisäksi yksinkertaisesti tekemisen riemu. Pienellä vaivannäöllä, innostuneella mielellä ja yhteistyöhalukkuudella voi saada aikaan suuriakin asioita.
 

Tule mukaan toimintaamme kasvattamaan Leppävaaran lapsista innostuneita ja aktiivisia aikuisia!